Ostoskori on tyhjä.

Meidän tarina alkoi maalaistilasta

Historiaa 

Neun tarina alkoi omassa keittiössä Reikon tilalla, jossa Kennel Reikon kasvattaja Ilu Virtanen teki omille saksanpaimenkoirilleen ruokaa. Ruuanlaitto siirtyi keittiöstä vanhaan navettaan, jonne hankittiin 80 litran kippikattila. Sillä ruokittiin rakkaudella omat ja hoidossa olevat koirat. Yksi resepti lähti kennelin asiakkaiden matkaan ja sen suosio räjähti niin, että paluuta ei enää ollut. “Sitä uutta” kyseltiin niin paljon, että vuonna 2005 perustettiin uusi yritys, mikä alkoi valmistamaan koirille parhainta puhdasta ruokaa.

Nykypäivää  

Neun toiminta on jatkoa Kennel Reikon monikymmenvuotiselle kokemukselle koiranruokien valmistuksesta. Perheyrityksen toimitusjohtaja on Tytti Takanen, jo eläkkeellä olevan Ilun tytär. 

Puitteet on edelleen samassa vanhassa maalaisidyllissä ja navetassa, mutta tilat on päivitetty nykynormien mukaisiksi. Neun poppoo on myös kasvanut 11 ihmisen kokoiseksi yritykseksi. Tänäkin päivänä moni Virtasten perheestä ja suvusta työskentelee (tai muuten vain pyörii) yrityksessä. 

Miksi nimi Neu?

Koirat ja omistajat rakastuivat siihen uuteen ruokaan, mitä Ilu valmisti omille saksanpaimenkoirilleen. Neu on saksan kieltä ja tarkoittaa uutta.

“Neun tehtävä on edelleen sama – valmistaa lajinomaista ja puhdasta koiranruokaa, jotta koirat voisivat olla terveitä ja onnellisia.”